Saarna San Diegon Suomi-kirkossa 18.3.2018

Evankeliumi

Luuk. 1: 46-55

Maria sanoi:
      – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
      minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
      sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
      Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
      sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
      Hänen nimensä on pyhä,
      polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
      niille, jotka häntä pelkäävät.
      Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
      hän on lyönyt hajalle
      ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
      ja korottanut alhaiset.
      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
      Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
      hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
      Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
      niin kuin hän on isillemme luvannut.

 

Raamatun kertomuksissa on hienoa se, että ne vievät meitä aina uudestaan eläytymään eri henkilöiden maailmaan ja heidän tarinaansa. Raamatun kertomukset vievät meitä kuuntelemaan ja kuulemaan, mitä hyvä Jumalamme juuri tämän ihmisen kautta haluaa meille kertoa.

Välillä kohtaamme Raamatun kertomuksissa jonkun Jeesuksen opetuslapsista, joskus sadanpäämiehen tai publikaanin. Raamatun ihmiset ovat inhimillisiä ja eivät yllättäen poikkea juurikaan meistä nykyajan ihmisistä. Tunteet – pelot ja toiveet – ovat hyvin samanlaisia, vaikka meitä erottavat jopa vuosituhannet. Ja samaa meissä on myös kaipuu kohti armahtavaa Jumalaa – tiedostaen tai tiedostamatta.

Kuulimme juuri katkelman Luukkaan evankeliumista.  Evankeliumi kutsuu meitä katsomaan maailmaa ja elämää Marian, Jeesuksen äidin näkökulmasta ja kuuntelemaan häntä hetken matkaa hänen rinnallaan kulkien.

Tunnemme Marian monesta Uuden testamentin kertomuksesta. Tunnemme hänet nuorena neitona kohtaamassa enkelin ja saamassa kutsun suureen tehtävään Vapahtajan äidiksi. Tunnemme hänet odottavana ja hämmentyneenä ja väsyneenä äitinä matkalla Betlehemiin ja leposijaa vailla.

Tunnemme Marian ennen kaikkea vastasyntynyt Jeesus sylissä jouluyönä. Tunnemme hänet myös pelkäävänä pakolaisena Egyptissä, kun Herodes uhkasi vastasyntyneen Jeesuksen henkeä. Tunnemme hänet äitinä, joka hermostuu 12 vuotiaalle pojalleen, siis Jeesukselle, kun hän katoaa temppelin hulinassa. Ja viimein tunnemme surevan äiti Marian poikansa ristin juurella.

Nämä kaikki inhimilliset näkökulmat Mariaan löytyvät evankeliumien lehdiltä. Moni on voinut elämänsä kipeissä kohdissa samaistua Mariaan, mutta myös löytää hänestä esikuvan.

Tämän päivän evankeliumitekstissä Maria ei ole hiljainen kuuntelija, vaan aktiivinen toimija. Hän puhkeaa ylistykseen. Tekstiä kutsutaankin Marian kiitosvirreksi tai ylistyslauluksi. Maria sanoittaa sitä, mitä kokee kaikkien kohtaamisensa merkillisten asioiden keskellä. Maria laulaa Jumalalle! Maria kiittää ja ylistää Jumalaa hyvyydestä ja huolenpidosta.

Uskonpuhdistaja Martti Lutherille Marian ylistyslaulu oli niin tärkeä teksti, että hän kirjoitti vuonna 1521 siitä kokonaisen kirjan nimeltä Magnificat eli Marian kiitosvirsi. Siinä Luther nostaa esiin kolme Marian ylistyslaulun keskeistä teemaa: aito nöyryys, elävä usko ja Jumalan rakastaminen.

Marian nöyryys on – hetken epäröinnin jälkeen – Jumalan tahtoon suostumista silloinkin, kun tulevaisuus on tuntematon ja tehtävä odottamaton. Marian usko on luottamista. Hän ei voi ymmärtää tai selittää enkelin ilmoitusta, inhimillisesti ajatellenhan se oli katastrofi nuoren tytön elämässä. Mutta Maria uskoo ja luottaa kiitollisena. Jumalan rakastamista on tapa, jolla Maria ylistää Jumalan hyvyyttä.

Maria ei kiitoslaulussaan käperry vain oman itsensä sisään, hän katsoo laajemmalle, kaikkeen siihen hyvään, mitä Jumala on tehnyt menneisyydessä ja tulee tekemään tulevaisuudessa.

Marian ylistysvirressä esiintyvät vallanpitäjät, alhaiset, nälkäiset ja rikkaat. Siis ihan tavalliset Marian ajan yhteiskunnalliset tilanteet ja epätasa-arvoiset rakenteet. Ylistyksen lomassa Marian kiitosvirressä on yllättävän vahvaa yhteiskunnallista sanomaa.

”Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
                       hän on lyönyt hajalle
                      ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
                      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
                       ja korottanut alhaiset.
                      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
                      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.”

Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen ja oikeudenmukaisuuden puolesta toimiminen kuuluvat myös tänään yhteen. Eivät ne ole erillisiä asioita. Jumalan rakastaminen johtaa myös tänään kysymään, mitä köyhille lähimmäisillemme kuulu Suomessa tai Syriassa, San Diegossa tai San Salvadorissa. Eikä ainoastaan kysymään, vaan työskentelemään oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Näin evankeliumi, myös Marian kiitosvirsi, tulee lihaksi tässä maailmassa.

Maria suostui Jumalan antamaan tehtävään. Hänen esimerkkiään pohtien kysyn, mikä on minun tehtävä, mikä on meidän tehtävämme kristittyinä tässä maailmassa ja tässä ajassa?

Martti Lutherin aikalainen, espanjalainen mystikko Avilan Teresan nimissä on sanonta: ”meidän silmämme ovat tässä maailmassa silmät, joilla Kristus katsoo maailmaa myötätuntoisesti ja säälien”.

Ovatko minun silmäni siis Kristuksen silmät? Kyllä näin Teresa kertoo ja puhuu hyvin konkreettisella tavalla, miten meidän kristittyjen tulee toteuttaa Kristuksen antamaa tehtävä lähimmäisten keskellä. Avilan Teresa jatkaa: ”Kristuksella ei ole maailmassa hyvän tekemiseen ja siunauksen välittämiseen muita käsiä kuin meidän kätemme.”

Kristittyinä kätemme on luotu palvelemiseen. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että kätemme hakeutuvat ensin ristiin – rukoukseen; Jumalan tahdon kysymiseen. Maria sanoi Herran enkelin edessä: ” Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”.  Tähän samaan liitymme rukoillessamme Herran rukouksessa: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.”

Marian ylistyslaulu on ollut rohkaisun ja toivon laulu monille vaikeuksien keskellä kamppaileville. Voisiko se olla sitä myös sinulle ja minulle?

Kun omat voimasi ja oma ymmärryksesi ei riitä, voisitko Marian tavoin luottaa? Suostua Jumalan tahtoon, vaikka et sitä ymmärrä. Luottaa, vaikka tulevaisuus on tuntematon. Ja ehkä puhjeta myös ylistämään hyvää Jumalaa, jonka käsissä on mennyt ja tuleva.

Olemme kulkeneet nyt Marian ja hänen ylistyslaulunsa matkassa eteenpäin. Palatkaamme vielä katsomaan evankeliumimme alkusäettä. Mitä se kertoo sinulle ja minulle tänään? Mikä on lähtökohta ja pohja ylistykselle? Mikä on esikuva, jonka Herran äiti antaa meille?

Maria laulaa: ” Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun Henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.”

Kristinuskon ydin on siinä, että Kaikkivaltias Jumalan on astunut meidän todellisuuteemme Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala on siis katsonut vähäiseen, meihin pieniin ihmisiin, niin kuin Maria ylistysvireessään sanoittaa.

Hyvä Jumala rakastaa ja armahtaa syntistä ihmistä Jeesuksen Kristuksen tähden. Jumala rakastaa arvottoman arvokkaaksi. Inhimillisessä elämässä koemme usein olevamme epäonnistujia, pieniä ja heikkoja, mutta Jumalan silmissä olemme Kristuksen tähden äärettömän arvokkaita. Kristuksen sovitustyöllä kalliisti lunastettuja ja vapaaksi ostettuja.

Tästä tietoisuudesta nousee tehtävämme kristittyinä maailmassa. Meidät on kutsuttu palvelemaan, koska Kristus on ensin palvellut meitä ja koko ihmiskuntaa.

Ylistäköön meidän sielumme sen tähden tänään Herran suuruutta. Iloitkoon Henkemme Jumalasta, Vapahtajastamme.