Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen on antanut Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluille huomautuksen Oulunsalon Pitkäkankaan peruskoulun uskonnollisen päivänavauksen järjestelyistä.

Totean apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun johdosta seuraavaa: 

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu selkeyttää koulun päivänavauskäytäntöjä joiltakin osin, mutta johtaa tiukasti tulkittuna perustuslain 11 §:n turvaaman positiivisen uskonnonvapauden toteutumismahdollisuuksien kaventumiseen.

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu korostaa aivan oikein sitä, että koulussa voidaan pitää uskonnollisia päivänavauksia, jos samalla varmistetaan, että on olemassa aito mahdollisuus uskonnottomaan vaihtoehtoon. Uskonnollista ainesta sisältävistä päivänavauksista tulee myös asianmukaisesti tiedottaa koteihin. Kaikki tämä on selvää.

Ongelmalliseksi apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu sen sijaan muodostuu silloin, jos sitä tulkitaan yksioikoisesti niin, että uskonnollisen päivänavauksen pitäminen keskusradion kautta on lähtökohtaisesti aina ongelmallista, vaikka vaihtoehtoisesta uskonnottomasta ohjelmasta erillisessä tilassa olisi asianmukaisesti huolehdittu. 

Esillä olevassa tapauksessa yli 500 oppilasta osallistui vanhempiensa suostumuksella seurakunnan yhteistyössä koulun kanssa toteuttamaan päivänavaukseen ja siitä vapautusta halusi hyvin pieni joukko. Jos edellytettäisiin, että mainitun vähemmistön negatiivisen uskonnonvapauden (vapaus uskonnosta) turvaaminen edellyttää kaikissa olosuhteissa keskusradiokäytännöstä luopumista, voi se käytännössä johtaa siihen, että enemmistön positiivisen uskonnonvapauden (vapaus uskontoon) mukainen oikeus kuulla päivänavaus tulee jo tilajärjestelyjen vuoksi mahdottomaksi.

Lisäksi apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa korostetaan ristiriitaisella tavalla kahta periaatetta. Yhtäältä sitä, että vapaus olla osallistumatta uskonnolliseen päivänavaukseen on riippumaton uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta. Siis kirkkoon kuuluvakin voi jäädä siitä pois. Toisaalta ratkaisussa korostetaan, että järjestelyjen tulee olla sellaisia, ettei kyseisestä päivänavauksesta pois jääminen paljasta kenenkään vakaumusta. 

Kun uskonnollisesta tilaisuudesta pois jäämisen oikeus on riippumaton vakaumuksesta tai kirkkoon kuulumisesta, niin kuinka tämän oikeuden toteuttaminen paljastaisi kenenkään vakaumusta, koska jotkut kirkkoon kuuluvat ja uskonnollisen vakaumuksen omaavat oppilaatkin voivat jäädä pois tilaisuudesta. Tämä on vain yksi esimerkki varsin yleisestä ajattelusta, joka oletetaan olevan katsomuksellisesti neutraalia, mutta joka tosiasiallisesti korostaa negatiivista uskonnonvapautta positiivisen kustannuksella.

Apulaisoikeusasiamies perustelee negatiivisen uskonnonvapauden korostustaan periaattella, jonka mukaan valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. Ratkaisussa ei kuitenkaan oteta riittävän tasapuolisesti huomion sitä, että mainittu periaate on tarkoitettu turvaamaan myös niiden perheiden ja vanhempien oikeutta, jotka haluavat lapsilleen oikeuden osallistua uskonnollista ainesta sisältäviin päivänavauksiin. 

Onkin syytä olla huolissaan siitä, että tämänkaltaisten linjausten kautta uskonnollista ainesta sisältävien tilaisuuksien järjestäminen koulun ja varhaiskasvatuksen yhteydessä tehdään niin vaikeaksi, että niiden toteuttamisesta käytännössä luovutaan. Tämä olisi positiivisen uskonnonvapauden toteutumisen kannalta valitettavaa ja johtaisi yksilön perusoikeuksien kaventumiseen.

Sivuhuomiona voidaan lisäksi todeta, että apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa annetaan ymmärtää, että tilaisuudessa käytetyt yksittäiset ilmaukset kuten siunauksen ja Luojan varjeluksen toivottaminen tekevät siitä automaattisesti uskonnonharjoitusta. Tältä osin päätöksen perustelut osoittavat uskonnollisen kielen ja käytäntöjen puutteellista ymmärrystä.

Jukka Keskitalo

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 6.4.2018