Kannatan lämpimästi Jukka Keskitalon valitsemista seuraavaksi Oulun piispaksi. Miksi?

Koska uskon valinnan koituvan pohjoisen hiippakuntamme seurakuntien ja sen väestön parhaaksi.

Johtajista sanotaan usein, että asiat on uskottu heidän käsiinsä. Piispankin. Kädet ovat seurakuntien tärkeimmät välineet sydämen ohella.

Vierastamme sellaisia kirkon julkkiksia, joilla on vain puhuva suu. Kova tarve painostaa kirkkoa joko lujaa eteenpäin tai lyödä yhtä kiivaasti jarrua pohjaan.

Enemmän tarvitaan hyviä käsiä. Diakonissan käsiä, kun hän tukee vanhusta kynnyksen yli. Suntion käsiä, kun hän asettelee virsien numeroita taululle. Kanttorin käsiä tervehtimässä koskettimillaan Bachia. Keittäjän käsiä, kun hän laittaa pöytään lohta ja rieskaa. Papin käsiä, kun hän jakaa Herran ruumiin ja veren. Lastenohjaajan käsiä, kun hän leikkii Jumalan kämmenellä.

Seurakunta on siellä, missä kaivetaan hautaa tai lämmitetään saunaa. Siellä, missä suunnitellaan remonttia, viritetään kitara, avataan Raamattu. Siellä, missä kuunnellaan aikamme ahdingon musertamien rukouksia.

Rakastamme vapaaehtoisten käsiä pitämässä kiinni yhteisvastuulippaasta tai avaamassa ovia pienryhmän kokoontumiselle. Niiden seurakuntalaisten käsiä, jotka menevät ristiin, kun he ajattelevat messua, vaikka eivät enää itse jaksa osallistua.

Piispan käsissä on hiippakunnan paimensauva. Se pitää uskoa luotettaviin käsiin; siis sellaisiin, jotka viittovat suuntaa eteenpäin. Tukevat työntekijöitä ja seurakuntia. Sitähän se piispan työ on. Primus inter pares.

Teemu Kakkuri, seurakuntapastori, teologian tohtori, Raahe