Saarna Oulun tuomiokirkossa 5.6.2018

Kirkon palvelukeskuksen kevätkirkossa (viikkomessu)

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Matt. 16: 24-27)

Papin ja sananjulistajan haaste on vaikeat saarnatekstit, joiden äärellä joutuu todella miettimään, mitä Jeesus tarkoittaa ja mitä se merkitsee tänään. Kuulemamme tämän viikon evankeliumiteksti on todella vahvaa puhetta. Jeesus ei puhu sievistellen, vaan haastaa kuulijoitaan miettimään elämänsä perimmäisiä kysymyksiä.

Jeesus puhuu paradoksien kieltä. Paradoksi on asia tai lause, jota on vaikea loogisesti ymmärtää. Sei ei ole 1+1=2 tyylinen välittömästi avautuva asia. Tämä 1+1=2 on teille Kipan palkanlaskijoilletuttu , vaikka me kirkolta palkkaa saavat toivoisimme, että 1+1 olisi vaikkapa 3.

Melkoisesta paradoksista on kyse, kun Jeesus evankeliumissamme puhuu hänen seuraamisestaan, siis kristittynä olemisesta. Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadotta sen. Joka elämänsä (minun tähteni) kadottaa, löytää elämän.

Mutta toisaalta, jos noita lauseita miettii, ne alkavat näyttää hyvin ajankohtaisilta, samalla toki elämäntapaamme haastavilta.

Voisiko Jeesuksen sanat ymmärtää siten, että jos yritämme pelastaa elämämme pyörimällä vain oman itsemme ympärillä, keskittymällä omaan itseemme ja omaan hyvinvointiimme, olemme suuressa vaarassa – paradoksaalista kyllä – menettää elämämme. Silloin helposti käperrymme itseemme ja meistä tulee ikään kuin toisista irrallisia saarekkeita.

Itseensä käpertyvän elämäntavan vastakohta on lähimmäiselle avautuvat elämäntapa. Jumalan on luonut meidät yhteyteen toistemme kanssa. Elämään kasvokkain toisillemme. Siksi jo pienelle lapselle on niin tärkeää nähdä äidin ja isän kasvot. Siksi myös Herran siunauksessa puhutaan siitä, että Herra kääntää kasvonsa meidän puoleemme.

Voisiko Jeesuksen sanoja tulkita siis myös niin, että itsekeskeisyydestä luopuminen – elämästään luominen ja eläminen toisia palvellen – on viime kädessä juuri oman elämän löytämistä.

Mutta Jeesuksen sanoissa on myös taso, joka ei tyhjenny vain ihmisten välisiin suhteisiin. Jeesus puhuu häpeilemättömästi itsensä seuraamisesta, siis Jeesuksen opetuslapsena olemisesta. Joka minun tähteni kadottaa elämänsä, löytää sen.

Ajattelen, että nämä sanat ovat olleet vahva tuki ja lohdutus eri puolilla maailmaa silloin, kun kristittynä olemisesta on joutunut maksamaan todella korkean hinnan. Näin on tälläkin hetkellä monessa maailmankolkassa, joissa kristittynä oleminen voi olla jopa hengenvaarallista, kuten vaikkapa Pohjois-Koreassa.

Jeesuksen seuraaminen on tässä ajassa – kuten se on ollut aina – Jumalan rakkauteen ja armoon turvautumista. Elämänsä ja elämän ratkaisujensa luottamista suurempiin käsiin.

Omalla tavallaan tämä on vastakulttuuria tässä maailmanajassa, joka niin ihannoi oman elämän sankaruutta ja itsensä brändäämistä.

Jumalalle sinun ei tarvitse brändätä itseäsi kelvataksesi hänelle. Jumala rakastaa ihmisessä ”luomua”, sitä mitä me oikeasti olemme. Ei sitä, jota me ehkä haluaisimme olla tai jota pintajulkisuus kertoo meidän tarvitsevan.

Tämä on vapauttavaa. Jeesuksen seuraaminen on omaksi itseksi tulemista sillä syvällä tasolla, jollaiseksi Jumala on meidät tarkoittanut. Ja Jeesuksen seuraaminen on lähimmäisten rinnalla elämistä.

Jeesuksen seuraamisessa on siis kyse toisaalta meidän jokaisen omasta henkilökohtaisesta Jumala-suhteesta ja Jumalaan turvautumisesta. Mutta Jeesuksen seuraaminen ei merkitse arjesta erkaantumista, vaan päinvastoin sitä, että pyrimme elämään Jeesuksen opetuksen ”rakasta lähimmäistäis niin kuin itseäsi” mukaan kotona ja työpaikalla.

Minusta virsi 443 kiteyttää hyvin sen, mistä Jeesuksen seuraamisessa ja ristin kantamisessa on kyse. Se sitoo syvästi hengellisen sanoman arjen kristillisyyteen.

1. Herran ristin kantajiksi meidät kaikki kastettiin, lähimmäisten auttajiksi arkipäivän askeliin.

4. Kaste kutsuu taisteluihin rakkauden rintamaan, Herran kanssa kärsimäänkin, kunnes viha voitetaan.

5. Auta meitä, Kristuksemme, rakastamaan kaikkia. Anna rististäsi voimaa kutsuasi seurata.