Mitä ajattelen piispan viran luonteesta? Tässä neljä näkökulmaa. Piispa on …

Evankeliumin sanoittaja

Kirkon sanoma on pysyvä, mutta sitä on sanoitettava koko ajan tuoreella tavalla. Näin tapahtui kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina ja näin tapahtuu lähetystyössä tänään. Evankeliumin sanoittaminen nykyihmistä puhuttelevalla tavalla on myös tämän hetken kirkon haaste Suomessa.

Piispalla on hiippakunnassaan keskeinen rooli, kun uskoa tulkitaan oman aikamme ihmisille. Tähän työhön tarvitaan sekä juurevaa teologiaa että terävää ajan ilmiöiden arvioimista. Piispan tulee olla vahva teologi kyetäkseen tähän.

Piispa ei toimi yksin sanoittaessaan evankeliumia nykyihmiselle, vaan yhdessä hiippakunnan papiston, muiden työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa.

Olen omistanut koko teologisen urani tohtorin väitöskirjaani myöten tälle työskentelylle. Intohimoni on pohtia, miten kirkon perustehtävä toteutuu maallistuneessa kulttuurissamme ja miten kirkko voi rohkeasti seisoa omalla perustallaan.

Palvelija

Piispan tulee sitoutua seurakuntien, sen työntekijöiden ja luottamushenkilöiden arkeen. Uskon, että yksi vahvimpia ”valttejani” piispan virkaa ajatellen on pitkä, yli 20 vuoden seurakuntapapin kokemus maaseudulla ja kaupungissa. Tiedän omakohtaisesti, mitä seurakunnissa odotetaan piispalta.

Oulun hiippakunnan seurakuntien horisontissa on paljon haasteita. Monessa seurakunnassa väestö ikääntyy. Myös täällä erotaan kirkosta, vaikka koko Suomen mittakaavassa kirkkoon sitoutuminen onkin pohjoisessa hiippakunnassa vahvaa. Talous ja kiinteistöjen kunnossapito aiheuttavat harmaita hiuksia seurakuntien päättäjille.

Kasvavat haasteet ja laskevat toimintatilastot aiheuttavat paineita seurakunnissa. Pappien ja muiden työntekijöiden kuormittuminen ja jopa uupuminen aiheuttaa huolta. Piispana haluaisin rohkaista näiden haasteiden keskellä seurakuntia sekä niiden työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.

Minua on aina puhutellut esimerkki Vanhasta testamentista. Eräässä taistelussa Israelin kansa oli voitolla niin kauan kuin Mooses piti sauvaansa koholla. Kun hänen kätensä väsyivät ja painuivat alas, joutui kansa tappiolle. Niin Aaron ja Hur ryhtyivät kannattelemaan Mooseksen käsiä, jolloin kansa pääsi taas taistelussa voitolle. (2. Moos. 17.)

Miten tämä Vanhan testamentin kertomus liittyy piispan ja seurakunnan ja sen vastuunkantajien suhteeseen? Vertautuuko piispa Moosekseen, onhan hänelläkin nimittäin sauva? Mielestäni ei, vaan piispan rooli on pikemminkin Aaronin ja Hurin rooli. Hän on tukija, seurakuntien ja sen vastuunkantajien ”käsien kannattelija”, jotta seurakunnat voisivat hoitaa perustehtävänsä mahdollisimman hyvin. Piispa on palvelijan virassa.

Ykseyden vaalija

Kirkkoamme repivät monet kiistat. Avioliittokysymys ei ole suinkaan ainut ristiriitoja aiheuttava asia, vaikka se juuri nyt hallitseekin keskustelua.

Erilaiset käsityksen Raamatun tulkinnasta ja eritoten eettisistä kysymyksistä ovat kirkkomme todellisuutta. On hyvä tiedostaa, että näin on ollut aiemminkin, jopa jo apostolien aikana. Jos ei siedä melko laajaa näkemysten kirjoa ja erilaisuutta, on hyvin vaikea hoitaa piispan virkaa aikamme kansankirkossa.

Näkemysten runsaus ei minua ahdista, vaan näen sen piispan viran haasteena. Kirkkojärjestyksen mukaan piispan ensimmäinen ja tärkein tehtävä on ykseyden vaaliminen. Käytännön kysymys kuuluukin, miten eri tavoin ajattelevat kristityt voisivat toimia yhdessä kirkkomme parhaaksi.

Viime aikoina kirkossa on ollut paljon vastakkainasettelua akselilla liberaalit – konservatiivit. Minusta se on liian yksinkertaistava tapa lähestyä asioita. Toisten asioiden suhteen tulee mielestäni olla uudistusmielinen, toisten asioiden suhteen on viisasta vaalia pysyvyyttä.

Nyt tarvitaan piispaa, joka sietää erilaisuutta, mutta saa kirkon ihmiset toimimaan kaikesta huolimatta yhteisten tavoitteiden hyväksi. En tarkoita keinotekoista yksimielisyyttä, vaan aitoa halua ymmärtää toisia ja työskennellä yhdessä. Piispa voi olla kuoronjohtajan tapaan auttamassa siinä, että kirkon ”sekakuorossa” erilaiset äänet soisivat yhteen.

Minulla on hyvät keskusteluyhteydet kaikkiin Oulun hiippakunnassa vaikuttaviin kirkon herätysliikkeisiin. Pyrkisin hakeutumaan niiden kanssa luontevaan kanssakäymiseen, jos tulisin valituksi piispaksi.

Arvokeskustelija

Viimeiset vajaat kahdeksan vuotta olen vastannut kirkkohallituksen johtavana viranhaltijana kirkon yhteiskuntasuhteiden hoitamisesta. Se on tiimityötä kirkon johdon kesken, mutta kansliapäälliköllä on siinä keskeinen rooli.

Minulla on jo nyt olemassa valmiit valtakunnalliset verkostot keskeisiin politiikan vaikuttajiin, ministeriöiden ja Puolustusvoimien johtoon sekä järjestö- ja kulttuuriväen suuntaan. Nämä verkostot haluaisin tarjota Oulun hiippakunnan käyttöön ja hyödyksi.

Uskon, että Oulun hiippakunnalla ja sen seurakunnilla on enemmän annettavaa koko kirkolle, kuin miten se on tällä hetkellä valtakunnallisesti esillä. Olisin valmis panemaan kaiken osaamiseni ja verkostoni tähän työhön pohjoisen hiippakunnan hyväksi.

Kirkon ja piispan arvokeskustelijan rooli on kuitenkin laajempi kuin vain edellä kuvaamastani kirkon edunvalvonta. Kysymys on osallistumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun kristillisestä ihmiskäsityksestä liikkeelle lähtien. Tällaiseen keskusteluun kirkon edustajia toivotaan mukaan. Se miten laajalle kirkon edustajien ääni yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa kantaa, riippuu sisällöstä. Enää kirkon ääntä ei arvokeskustelussa kuulla vain siitä syystä, että sen esittää kirkon edustaja.

Olen ollut kahdeksan vuotta kirkon yhden ”menestyskonseptin”, Arvojen akatemian, suunnittelutyöryhmän puheenjohtaja. Arvojen akatemia on kirkon kurssi yhteiskunnan vaikuttajille. Jos tulisin valituksi piispaksi, kehittäisin Arvojen akatemian ideoiden pohjalle oman alueellisen sovellutuksen Oulun hiippakuntaan. Kutsuisin hiippakunnan alueen vaikuttajia yhteen (yliopiston, korkeakoulut, kulttuuriväki ja poliitikot jne.) keskustelemaan arvoista kirkon foorumille.

Piispan arvovaikuttaminen ei kuitenkaan ole vain seurustelua vaikuttajien kanssa, vaan puheenvuoroja niiden puolesta, jotka yhteiskunnassa ovat vaarassa jäädä syrjään. Tällaisille puheenvuoroille tarjoutuu aktiiviselle piispalle mahdollisuuksia erilaisissa tilaisuuksissa, mediassa ja kolumneissa.

Olen nykyisessä työssäni nähnyt median kumppanina. Kriittinen, mutta samalla kirkon asioihin monipuolisesti perehtynyt media ei ole kirkon vihollinen vaan yhteistyökumppani.